20.5.2020

Haemme kirjanpitäjää Tampereelle – Haku päättyy 14.6.2020

2020-05-20 - Kirjanpitäjä - Tampere

Miltä kuulostaisi kirjanpitäjän työ nuorekkaassa, huumorintajuisessa ja ammattitaitoisessa tiimissä? Kurkkaa tehtävän kuvaus alta ja kerro meille itsestäsi!


 

Admicom on pitkälti henkilöstömme omistama yritys ja poikkeuksellinen kasvutarina Suomessa. Viimeisten kymmenen vuoden aikana olemme kasvaneet kannattavasti keskimäärin 41 % vuodessa. Admicomin kasvutarina on yhdistelmä nuorekasta start-up -asennetta, rautaista järjestelmäosaamista ja päättäväistä johtamista. Vuoden 2019 liikevaihto oli jo 15,6 miljoonaa ja meillä työskentelee yli 170 henkilöä Jyväskylässä, Vantaalla, Tampereella ja Oulussa.

Vuoden 2018 alussa listauduimme Nasdaq Helsingin First North Growth Market Finland -markkinapaikalle ja meidät valittiin Vuoden Tivi -yritykseksi. Vuonna 2019 voitimme puolestaan eurooppalaisen European Small and Mid-Cap Awards -yrityskilpailun kategorian Star of 2019. Tänä vuonna toteutimme ensimmäisen merkittävän yrityskauppamme ostaessamme noin 20 henkeä työllistävän Tocoman Oy:n Helsingistä. Tämän kevään merkittäviin tapahtumiin kuuluu myös tilitoimistomme auktorisointi.

 

Olemme laajentaneet tilitoimistopalvelujamme myös Tampereelle vuoden 2019 aikana, joten nyt toimistomme kasvaessa haemme Tampereella olevaan 5 hengen iloiseen tiimiimme kirjanpitäjää vakituiseen työsuhteeseen.

 

Mitä tarjoamme sinulle?

Tarjoamme sinulle vastuullisen paikan nopeasti kasvavassa, kannattavassa ja pitkälti henkilöstömme omistamassa yrityksessä, jossa työvälineenä käytössäsi on pitkälle automatisoitu toiminnanohjausjärjestelmä, Adminet. Saat mahdollisuuden olla eturintamassa viemässä automatisoitua taloushallintoa eteenpäin ja olla kehittämässä kirjanpitäjän ammattia kohti aitoa taloushallinnon asiantuntijaa. Pääset osaksi mahtavaa työtiimiä, jossa jokaisella on palava halu kehittää niin omaa kirjanpidon osaamistaan, kuin myös Adminetin toimintaa.

Voit tutustua meihin työnantajana työpaikkailmoituksen lopussa olevien työntekijätarinoiden avulla. Tässä myös muutama kommentti tilitoimistomme työntekijöiltä:

”Koen, että minusta työntekijänä välitetään ja että täällä halutaan aidosti pitää huolta kaikkien jaksamisesta. Käytävillä voi kuulla paljon iloista höpötystä ja naurua, mutta välillä myös aistii sen, miten jokainen paahtaa täysiä omien töidensä parissa täyttä höyryä.”

”Tässä yrityksessä puhalletaan yhteen hiileen, eikä asioiden kanssa jää yksin. Asioista keskustellaan yhdessä ja minulla on tunne, että jokainen työyhteisön jäsen tulee kuulluksi. Admicom pitää työntekijöistään huolta. Täällä on hyvä olla töissä! 🙂

Henkilökuntaetuina tarjoamme liukuvan työajan, työterveyshuollon ja pidämme myös työhyvinvoinnistasi huolta tarjoamalla ePassin, jolla pääset nauttimaan niin liikunta-, kulttuuri-, kuin hyvinvointipalvelustakin. Unohtamatta tietenkään reipasta taukoliikuntaa työpäivän lomassa! Lisäksi myynnin, käyttöönoton ja palkanlaskennan tiimit ovat tukenasi ja arjen ilostuttajina kerrosta alempana.

Tampereen toimistomme sijaitsee TAYS:n alueella, jonne pääsee hyvin autolla tai julkisilla kulkuvälineillä. Tulet toimimaan nimettyjen asiakasyritystemme kirjanpitäjänä, asiantuntijana ja asiakaspalvelijana. Vastaat itsenäisesti asiakkaiden kirjanpidosta ja tilinpäätöksistä, ja tukenasi on myös muiden toimipisteiden työntekijät etäyhteyksillä. Jokaiselle työntekijällemme tarjoamme henkilökohtaisen perehdyttäjän, jonka avulla pääset nopeasti kiinni arjen askareisiin ja Adminetin ihmeelliseen maailmaan.

 

Mitä odotamme sinulta?

Olet huolellinen tiimipelaaja ja sinulla on uskallusta tarttua rohkeasti uusiin haasteisiin. Työssä suoriutumisen edellytyksenä sinulla tulee olla kokemusta MS Office-ohjelmistoista sekä itsenäinen työskentelyote, joka ei horju pienen paineenkaan alla.

Toivomme, että sinulla on jo useampi vuosi kirjanpidon työkokemusta pohjalla sekä olet tehnyt itsenäisesti tilinpäätöksiä. Eduksi katsomme tietotaidon perustajaurakoinnista tai konserniyritysten kirjanpidosta. Lisäksi eduksi katsomme, mikäli sinulla on jo perustason ymmärrys rakentamisen, talotekniikan tai teollisuuden toimialojen yrityksistä.

Mikäli yllä olevat täsmäsivät sinuun, olet etsimämme henkilö! Haastattelut käynnistämme juhannuksen jälkeisellä viikolla rekrytointiprosessissa mukana olevien henkilöiden lomien jälkeen. Täytämme paikan heti sopivan henkilön löydyttyä.

 

Hakemukset ja lisätietoa

Kerro rohkeasti itsestäsi ja lähetä meille CV:si sekä vapaamuotoinen hakemuksesi palkkatoiveineen sähköpostitse viimeistään 14.6.2020 osoitteeseen rekrytoinnit(a)admicom.fi.

Tehtävästä lisätietoa antaa 5.6.2020 saakka:

Maria Lehikoinen
044 433 3214
maria.lehikoinen(a)admicom.fi

 

 

Admicomin työntekijätarinoita:

 

”Täällä lähdetään siitä, että tulet niillä tietotaidoilla, jotka sinulla on – ja tärkeintä on se mitä opit”

Heli Nivala on Sonkajärveltä Pohjois-Savosta kotoisin oleva kirjanpitäjä. Heli päätyi Admicomille avoimen hakemuksen kautta ja hän pitää työnsä parhaimpina puolina mm. työrauhaa sekä rentoa ja avuliasta työilmapiiriä.

Lue tarina >>

 

”Ei ole vaatimusta, millainen koulutustausta tai työkokemus pitää olla – se on enemmän persoonakysymys”

Vilma Hämäläinen ja Pasi Honkanen - Admicom Finland OyPasi Honkasella ja Vilma Hämäläisellä on hyvin erilaiset koulutus- ja työtaustat, mutta yksi merkittävä asia heitä yhdistää: molemmat toimivat Admicomilla käyttöönottokouluttajina Jyväskylässä.

Lue tarina >>

 

”Aivan loistava työympäristö”

Juha Eisto - Työntekijätarina - AdmicomJuha Eisto tuli taloon suoraan koulun penkiltä ja on nyt parin vuoden aikana kasvanut myynnin ammattilaiseksi. Myös uralla eteneminen haastavampiin tehtäviin on ollut mahdollista, sillä Admicomilla nähdään työntekijöiden potentiaali ja luotetaan tekemiseen.

Lue tarina >>

 

”Kyllä sitä tuntee tekevänsä töitä keihään kärjessä”

Mika Tirkkonen ja Olli-Pekka Kivistö ovat tyytyväisiä työn monipuolisuuteen Admicomilla. Työnkuva muuttuu kokemuksen karttuessa ja aina on mahdollista kehittyä ammatillisesti.

Lue tarina >>

 

”En ole katunut hetkeäkään”

Joni Haapamäki - AdmicomJoni Haapamäki on ihmisläheinen myyjä, josta on kehittynyt rautainen Adminet-ammattilainen. Työnsä parhaimpina puolina Joni pitää kanssakäymistä ihmisten kanssa ja vapautta suunnitella omaa työtään.

Lue tarina >>

 

***

Tietojasi käsitellään tietosuojailmoituksemme mukaisesti.
Lue lisää: admicom.fi/tietosuoja/

Sulje haku