12.3.2020

Etsimme kahta taloushallinnon assistenttia Jyväskylään – Hae viimeistään 27.3.2020

Avoin työpaikka: Taloushallinnon assistentti (2 paikkaa) - Jyväskylä | Admicom 3/2020

Meillä on avoin työpaikka kahdelle taloushallinnon assistentille Jyväskylän toimipisteessämme. Tutustu tehtävään ja hae viimeistään 27.3.2020!


 

Admicom Finland Oy on pitkälti henkilöstömme omistama yritys ja viimeisten viiden vuoden aikana olemme kasvaneet kannattavasti keskimäärin 36 % vuodessa. Admicomin kasvutarina on yhdistelmä nuorekasta start-up -asennetta, rautaista järjestelmäosaamista ja päättäväistä johtamista. Vuoden 2019 liikevaihto oli jo 15,6 miljoonaa ja meillä työskentelee yli 150 henkilöä Jyväskylässä, Vantaalla, Tampereella ja Oulussa.

Vuoden 2018 alussa listauduimme Nasdaq Helsingin First North Growth Market Finland -markkinapaikalle. Vuonna 2019 voitimme puolestaan eurooppalaisen European Small and Mid-Cap Awards -yrityskilpailun kategorian Star of 2019.

Toiminnan kasvaessa haemme uusia työntekijöitä tilitoimistoomme Jyväskylään.

Työskentelet osana tiimiä ja työtehtäviisi kuuluu aluksi mm. ostolaskujen käsittelyä ja muita kirjanpitoon liittyviä tehtäviä. Osaamisen kartuttua saat lisää vastuuta ja tavoitteenamme on kasvattaa sinusta tilinpäätöstaitoinen kirjanpitäjä. Työ alkaa 4.5.2020 tai sopimuksen mukaan.

 

Tarjoamme sinulle:

  • Iloisen ja auttavaisen työyhteisön
  • Vakituisen, kokoaikaisen työsuhteen
  • Perehdytyksen Adminet-toiminnanohjausjärjestelmään sekä työtehtäviin

 

Odotamme sinulta:

  • Alan koulutusta (voit olla opintojesi loppuvaiheessa tai valmistunut, esim. tradenomi)
  • Hyviä vuorovaikutustaitoja
  • Nopeaa omaksumiskykyä

 

Katsomme eduksi:

  • Osaamista taloushallinnon ohjelmistoista tai toiminnanohjausjärjestelmistä
  • Työkokemusta taloushallinnon tehtävistä

 

 

Hakemukset ja lisätietoa

Lähetä vapaamuotoinen hakemus palkkatoiveineen sekä CV:si sähköpostitse viimeistään 27.3.2020 osoitteeseen rekrytoinnit(at)admicom.fi.

Tehtävästä antaa lisätietoa:

Tanja Göllü
044 433 3218
tanja.gollu(at)admicom.fi

 

 

Admicomin työntekijätarinoita:

 

”Täällä lähdetään siitä, että tulet niillä tietotaidoilla, jotka sinulla on – ja tärkeintä on se mitä opit”

Heli Nivala on Sonkajärveltä Pohjois-Savosta kotoisin oleva kirjanpitäjä. Heli päätyi Admicomille avoimen hakemuksen kautta ja hän pitää työnsä parhaimpina puolina mm. työrauhaa sekä rentoa ja avuliasta työilmapiiriä.

Lue tarina >>

 

”Ei ole vaatimusta, millainen koulutustausta tai työkokemus pitää olla – se on enemmän persoonakysymys”

Vilma Hämäläinen ja Pasi Honkanen - Admicom Finland OyPasi Honkasella ja Vilma Hämäläisellä on hyvin erilaiset koulutus- ja työtaustat, mutta yksi merkittävä asia heitä yhdistää: molemmat toimivat Admicomilla käyttöönottokouluttajina Jyväskylässä.

Lue tarina >>

 

”En ole katunut hetkeäkään”

Joni Haapamäki - AdmicomJoni Haapamäki on ihmisläheinen myyjä, josta on kehittynyt rautainen Adminet-ammattilainen. Työnsä parhaimpina puolina Joni pitää kanssakäymistä ihmisten kanssa ja vapautta suunnitella omaa työtään.

Lue tarina >>

 

 

 

 

***

Tietojasi käsitellään tietosuojailmoituksemme mukaisesti.
Lue lisää: admicom.fi/tietosuoja

Sulje haku