Listautumisanti 2018

Admicom Oyj:n First North -listautumisanti
26.1.2018 – 2.2.2018

Markkinapaikan nimi muuttunut 1.9.2019: Finanssivalvonta on Nasdaq Helsinki Oy:n (pörssi) hakemuksen perusteella rekisteröinyt pörssin nykyisen Nasdaq First North Finland -markkinapaikan osakesegmentin pk-yritysten kasvumarkkinaksi, jonka nimi on 1.9.2019 alkaen Nasdaq First North Growth Market Finland.

 

Admicom Oyj:n (”Admicom” tai ”Yhtiö”) Listautumisanti on päättynyt. Listautumisannin merkintäaika alkoi 26.1.2018. Listautumisanti ylimerkittiin moninkertaisesti, minkä johdosta Yhtiö päätti Listautumisannin ehtojen mukaisesti keskeyttää Listautumisannin merkintäajan 1.2.2018 klo 16:00.

Listautumisannissa Admicom laski liikkeeseen yhteensä 520 000 Yhtiön uutta osaketta (”Antiosakkeet”) institutionaalisille sijoittajille Suomessa (”Instituutioanti”), yksityishenkilöille ja yhteisöille Suomessa (”Yleisöanti”) sekä Yhtiön ja sen kokonaan omistamien tytäryhtiöiden henkilöstölle (”Henkilöstöanti”).

Osakkeiden merkintähinta Yleisö- ja Instituutioannissa oli 9,80 euroa osakkeelta ja Henkilöstöannissa 8,85 euroa osakkeelta. Yhtiön Listautumisannilla keräämien bruttotuottojen arvioidaan olevan noin 5 miljoonaa euroa ennen listautumisantiin liittyvien palkkioiden ja kulujen vähentämistä. Listautumisannilla haetut varat käytetään ensisijaisesti Admicomin strategian mukaisten yritysostojen toteuttamisen tukemiseen kotimaassa ja ulkomailla hyödyntämällä Listautumisannissa kerättyjä varoja sekä Yhtiön osakkeita yritysjärjestelyjen maksuvälineenä.

Listautumisanti ylimerkittiin noin 3,9-kertaisesti, tuoden Yhtiölle 2 811 uutta osakkeenomistajaa. Yleisöanti ylimerkittiin 6,4-kertaisesti, Henkilöstöanti 1,6-kertaisesti ja Instituutioannissa päätettiin hyväksyä molemmat ennakkoon merkintäsitoumuksensa antaneiden rahastojen merkinnät täytenä (yht. 153 000 osaketta). Erikoissijoitusrahasto Taaleri Mikro Markka Osake oli sitoutunut merkitsemään vähintään 76 500 ja eQ Pohjoismaat Pienyhtiö 76 500 osaketta Instituutioannissa. Yhtiö allokoi edellä mainitut määrät sitoumuksen antaneille tahoille.

Listautumisannin allokaatio toteutui seuraavasti:

  • 254 000 Antiosaketta Yleisöannin merkitsijöille
  • 113 000 Antiosaketta Henkilöstöannin merkitsijöille
  • 153 000 Antiosaketta Instituutioannin merkitsijöille

Kaupankäynti Yhtiön osakkeilla alkoi Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämällä First North Finland -markkinapaikalla (”First North”) 9.2.2018. Osakkeiden kaupankäyntitunnus on ADMCM ja ISIN-tunnus FI4000251830.

Oaklins Merasco Oy toimii First North -markkinapaikalla Yhtiön Hyväksyttynä Neuvonantajana.

Tärkeitä päivämääriä
Listautumisannin merkintäaika alkoi
26.1.2018 klo 9:30
Merkintä keskeytettiin ja Yleisö-, Henkilöstö- ja Instituutioannin merkintäaika päättyi
1.2.2018 klo 16:00
Listautumisannin lopullinen tulos julkistettiin
5.2.2018
Kaupankäynti Yhtiön osakkeilla alkoi First Northissa
9.2.2018

 

Toimitusjohtaja Antti Seppä kommentoi:

”Olemme Admicomissa erittäin iloisia ja ylpeitä yleisön, instituutioiden ja työntekijöiden osoittamasta vahvasta kiinnostuksesta Admicomia kohtaan. Kerätyillä varoilla yhtiön kehittämiseen avautuu entistä parempia mahdollisuuksia. Toivotamme kaikki listautumisantiin osallistuneet sijoittajat lämpimästi tervetulleiksi omistamaan Admicomia.”

Admicom lyhyesti

Admicom on vuonna 2004 perustettu rakentamisen, talotekniikan ja teollisuuden järjestelmäkehityksen edelläkävijä ja kokonaisvaltainen ohjelmisto- ja tilitoimistokumppani. Yhtiön pilvipalveluna toimiva SaaS-pohjainen Adminet-toiminnanohjausjärjestelmä auttaa pieniä ja keskisuuria yrityksiä parantamaan kilpailukykyään automatisoimalla työmaan ja toimiston rutiineja saumattomasti kirjanpitoon asti.

Admicom on nopeasti ja kannattavasti kasvava, pitkälti henkilöstön omistama yritys, jonka liikevaihdosta yli 90% on toistuvaa kuukausilaskutusta. Yhtiön liikevaihto on kasvanut 8,1 miljoonaan keskimäärin 37 % vuosivauhtia vuosina 2012–2017 käyttökatteen noustessa 36 %:iin. Yhtiöllä on yli 90 työntekijää Jyväskylässä, Vantaalla ja Tampereella sijaitsevissa toimipisteissään.

 

 

Materiaalit

 

 

Listautumisantia koskevat tiedotteet

Yhtiötiedotteet

5.2.2018: Admicom Oyj:n First North -listautumisanti merkittiin noin 3,9-kertaisesti, yhtiölle 2 811 uutta osakkeenomistajaa – Kaupankäynti alkaa arviolta 9.2.2018

1.2.2018: Admicom Oyj:n anti ylimerkitty moninkertaisesti – Listautumisanti keskeytetään

25.1.2018: Admicom Oyj hakee osakkeidensa listausta Nasdaq Helsinki Oy:n First North Finland -markkinapaikalle, käynnistää listautumisannin ja julkaisee yhtiöesitteen

Lehdistötiedotteet

17.1.2018: Vahvasti kasvava pilvipalvelutoimittaja Admicom Oyj suunnittelee listautumista Nasdaq First North Finland -markkinapaikalle

Sulje haku