30.8.2019

Kumpi maksaa laskut, asiakas vai yrittäjä?

Huh, saattaa kuulostaa typerältä kysymykseltä – molemmat tietenkin? Yksinkertainen kysymys ja päällisin puolin yksinkertainen vastaus, mutta tuumataanpa uudestaan.


 

Tavattuani vuosien mittaan rakennus- ja talotekniikka-alan yrittäjiä on käynyt selväksi, että suuri osa yrittäjistä rahoittaa asiakkaita edelleen omalla ajallaan. En tarkoita tällä edes alalla yleistyneitä pitkiä maksuehtoja, vaan nimenomaan yrittäjän omalla ajalla, työpäivien ulkopuolella tapahtuvaa rahoitusta.

Yrittäjien päivät kuluvat työmaalla, joten töihin liittyvät lähetteet kerätään kasaan omien asennusaikojen ulkopuolella.

Usein tämä tarkoittaa sitä, että toimistolla istutaan illan / viikon / kuukauden (valitse omalle kohdallesi sopivin) päätteeksi ja ynnäillään: Minkä verran aikaa on vietetty ja missä? Mitä on asennettu ja minne?

Perusasioiden äärellä nujutaan useampi tunti viikossa, jotta saadaan lasku liikkeelle tai summittainen arvio siitä, kuinka urakka etenee. Kuulostaako tutulta?

Entäpä jos kaikki tämä tapahtuisi sitä mukaa, kun työtä tehdään ja asiakkailta laskutettavalla ajalla?

 

Nopeat syövät hitaat ja aikaa jää muuhunkin

Alati tiukentuvassa kilpailutilanteessa tehokkaimmat yritykset erottuvat, niin asentajien kuin käytettyjen työkalujen puolesta.

Naapuri tekee täysin samoja hommia, mutta tulosta näyttäisi kertyvän reilummin. Kaiken lisäksi ryökäle ehtii vielä käyttää aikaa läheistensä ja harrastusten parissa. Mistä tämä voisi johtua?

Merkittävin asia yleensä on se, että aidan toisella puolella käytetään aikaa huomattavasti enemmän tuottavaan työhön, karsitaan tuottamattomista rutiineista ja vietetään enemmän aikaa niiden toimintojen parissa, jotka tuovat euroja taloon.

Tehokkaamman toiminnan talotekniikka- ja rakennusyrityksille mahdollistaa Adminet Lite, joka on kotimainen yrityksesi kilpailukykyä ja kannattavuutta parantava ohjelmisto.

Adminet Lite myös säästää merkittävästi aikaa. Kun tieto siirtyy toimiston ja työmaan välillä reaaliajassa, voi vaikka koko työtilausprosessin hoitaa työmaalta käsin. Töiden ja tarvikkeiden kirjaaminen työlle tapahtuu laskutettavalla ajalla. Sen lisäksi aikaa vapautuu laskutuksesta ja palkkatapahtumien tallentamisesta, kun rutiinit saadaan helposti hoidettua muun työn ohella automaattisesti.

Vapautuvan ajan ansiosta iltoja ja viikonloppuja ei tarvitse viettää toimistolla. Kun vielä työnteko tehostuu samalla, voi aiemmin kiirettä potenut yrittäjäkin viettää vapaa-aikansa hyvillä mielin juuri niin kuin haluaa.

Käy lukemassa yrittäjän kokemuksia Adminet Litestä tai pyydä meiltä esittely jättämällä viestisi alle:

 

Varaa lyhyt esittely

Sovitaan etänä järjestettävä henkilökohtainen tutustumiskeskustelu, jossa voimme katsoa yhdessä, mitä tarpeita teillä on ja miten Adminet Lite voisi auttaa teitä käytännössä. Tapaamisen jälkeen voit päättää jatkosta.

 

 

Teitä palvelevat

Sähköpostiosoitteemme ovat muotoa etunimi.sukunimi@admicom.fi

 

Halla Hänninen
Etelä-Suomi ja Varsinais-Suomi

044 799 2394

 

Juha Eisto
Muu Suomi

040 067 5254

 

Lataa opas kannattavuuteen

Oppaasta saat hyödyllisiä vinkkejä pienen rakennus- tai talotekniikkayrityksen kannattavuuden parantamiseen.

Lataa ilmaiseksi

Oppaan lataaminen ei sido sinua mihinkään.


Arttu Ruotsalainen

Arttu vastaa Adminet Liten myynnistä sekä kehittämisestä.  Aiempi kokemus henkilöstöresursoinnista ja projektinhallinnasta on helpottanut tunnistamaan yrityksien haasteita ja kipupisteitä sekä suunnittelemaan töitä tehokkaasti. Työssään Artulla on aina tavoitteena kartoittaa yrityksen tarpeet sekä löytää paikkoja niin kannattavuuden kehitykselle kuin toimintojen tehostamiselle. Vapaa-aika kuluu perheen arkea pyörittäessä, kuntosalilla sekä äänikirjojen parissa.

Sulje haku