24.9.2018

SKM Service haki Adminetistä tukea kasvulleen

Tuoteinnovaatiollaan maailmanlaajuista kiinnostusta herättänyt SKM Service Oy helpotti oman toimintansa eteenpäinviemistä Adminetillä.


 

Monipuolisia teollisuuden palveluita tarjoavan SKM Service Oy:n perustivat vuonna 2013 pitkän kokemuksen teollisuuden projekteista kerryttäneet Saku Kähkönen, Kimmo Jussila ja Marko Junttila. Yrityksen tähtäin on ollut korkealla heti alusta alkaen ja ensimmäisen puolen vuoden aikana yritys tahkosi kannattavasti 1,3 miljoonan liikevaihdon.

– Meillä oli heti tähtäin tosi korkealla ja ensimmäisenä työnämme hitsasimme menetelmäkoesaumoja, eli lähdimme hakemaan yritykselle uskottavat luvat ja panostamaan laatujärjestelmiin heti alusta alkaen. Vuosittain olemme onnistuneet ylittämään kaikki liiketoimintasuunnitelmaan määritellyt tavoitteet sekä liikevaihdollisesti että tuloksellisesti. Viime vuonna liikevaihto oli jo lähes 10 miljoonaa, toimitusjohtaja Marko Junttila kertoo.

SKM Service sekä valmistaa erilaisia putkistoja, että toteuttaa tehtaiden putkisto- ja laiteasennuksia pienemmistä töistä kokonaistoimituksiin, jotka sisältävät niin putkistot, laitteistot, eristykset kuin sähkötyötkin.

– Meillä on putkiosaamista laidasta laitaan ja toteutamme putkistoja erilaisista materiaaleista kaikkiin teollisuuden prosesseihin. Projektimme vaihtelevat pienistä muutaman tonnin töistä miljoonaluokan avaimet käteen -projekteihin ja pystymme toteuttamaan kaikkea viemäriputkista ydinvoimalan reaktoriin liittyviin putkiin. Niitä olemme myös olleet toteuttamassa Olkiluoto 1:ssä ja 2:ssa.

SKM Service palvelee asiakkaitaan Raahessa sijaitsevasta päätoimipisteestään. Kotimaan lisäksi yritys toimii tällä hetkellä Ruotsissa ja Norjassa, mutta tarkoitus on laajentaa myös muualle Eurooppaan. Kesällä toimintaan muodostettiin konsernirakenne, kun heinäkuussa perustettu SKM Stainless Oy osti Caverionilta Leppävirralla toimivan konepajan. Samalla SKM Servicen Kuopion toimipiste sulautettiin osaksi Leppävirran toimintoja. Konsernin yritykset työllistävät noin 70 oman työntekijän lisäksi laajan alihankintaverkoston, joten työntekijöiden kokonaisvahvuus vaihtelee 90-170 henkilön välillä. Asiakkaita halutaan palvella monipuolisesti, joten myös henkilökunnan osaamiseen panostetaan.

– Koulutamme työntekijöitä aktiivisesti. He ovatkin aikamoisia moniosaajia, niin kuin vaihtelevissa töissä pitääkin olla. He ajattelevat asiakkaan palvelemista yksittäistä työtä laajemmin ja hoitavat tarvittaessa myös muut havaitsemansa korjaukset yhdellä kertaa. Asiakkaamme ovat erittäin tyytyväisiä siihen, että he saavat rahoilleen vastinetta ammattitaitoisen henkilöstön, laadukkaan työn ja pitävien aikataulujen ansiosta. Ne ovat meille kunnia-asioita, joista haluamme pitää kiinni.

Junttilan mukaan motivoitunut henkilöstö on menestyksekkään toiminnan kulmakivi. Koulutuksen ja vaihtelevien työtehtävien lisäksi henkilöstön motivoinnissa avainasemassa on palkitseminen.

– Motivaatio on kaikkein tärkein voimavara tällaisessa yrityksessä. Se on kaiken a ja o, että henkilöt antavat kaikkensa ja tuntevat itsensä tärkeäksi. Me palkitsemme työntekijöitämme onnistumisista ja väittäisin, että meillä on myös alan kilpailukykyisin palkkaus. Harvat ja valitut pääsevät meille töihin, mutta ne jotka pääsevät, saavat loistavan mahdollisuuden tienata. Meillä työntekijäporukka ja ylin johto ovat samassa veneessä, sillä myös johto on vahvasti mukana kentällä ja tunnemme kaikki toisemme hyvin.

 

WearTracker mullistaa tehtaiden kulutusosien seurannan

SKM Servicen ei ole tarkoitus enää merkittävästi kasvattaa urakointipuolta, vaan toimintaa laajennetaan tuomalla rinnalle uusia toimintoja. Tuorein on keväällä patentoitu WearTracker, joka on vaarattomaan ultraääneen perustuva langaton NDT-laitteisto tehtaiden kulutusosien seurantaan.

– Tehtaissa osa paikoista kuluu ennen suunniteltua huoltoseisakkia tai osassa on vielä materiaalia ajaa vaikka puoli vuotta lisää. Näiden seurantaa on tehty maailmansivu käsityönä ja mietimme, miksei voisi kehittää verkon yli valvottavaa järjestelmää, koska sellaista ei löytynyt mistään päin maailmaa. Teollinen internet ja digitalisointi kuitenkin tulevat tehtaisiin yhä voimakkaammin.

WearTracker on täysin langaton, akulla toimiva mittauslaitteisto, joka lähettää keräämänsä datan pilvipalvelimelle. Määriteltyjen hälytysrajojen perusteella järjestelmä lähettää valitulle henkilölle ilmoituksen uusittavista osista piirustuksineen. Laitteen elektroniikan SKM Service on kehittänyt niin pitkälle, että akku kestää lataamatta minimissään viisi vuotta.

– Tehtaat ovat pyörineet satoja vuosia ilman tätäkin järjestelmää. Se kuitenkin helpottaa seurantaa ja tuo kustannussäästöjä, kun osia ei ajeta puhki, mutta ne ajetaan loppuun. Samalla saadaan faktaa esimerkiksi eri materiaaleista toteutettujen osien takaisinmaksuajoista ja pystytään käyttämään tuotannossa kustannustehokkaimpia osia. Pilottilaitteisto on ollut lähes vuoden ajan käytössä SSAB:n Raahen tehtaalla ja se on toiminut loistavasti – myös arktisissa olosuhteissa.

WearTracker lanseerattiin ensimmäisen kerran suurelle yleisölle keväällä Saksassa Hannoverissa järjestetyillä messuilla ja innostus oli välitön, sillä kiinnostuneita oli toistasataa yli 30 eri maasta.

– Joukossa oli monenlaisia toimijoita öljy-yhtiöistä kaivosyhtiöihin ja alumiinitehtaisiin. Myös monet suunnittelutoimistot olivat kiinnostuneita asentamaan järjestelmän tehtaisiin jo niitä rakennettaessa. Meillä on täysi valmius WearTrackerin tuotantoon ja kun kansainväliset sopimusasiat saadaan kuntoon, lähdemme viemään tuotetta tehtaisiin ympäri maailmaa.

WearTracker on langaton NDT-laitteisto, joka tuo tehtaiden toimintaan kustannustehokkuutta mahdollistamalla kulutusosien käyttöajan maksimoimisen. Kevään lanseerauksessa se aiheutti innostunutta pöhinää ympäri maailmaa.

 

Tarve saada kasvava toiminta paremmin haltuun

Vauhdikkaasti kasvavassa yrityksessä tultiin muutaman toimintavuoden jälkeen tilanteeseen, jossa käytössä olleet työkalut eivät riittäneet palvelemaan kasvavan toiminnan tarpeita.

– Voisi sanoa, että me mentiin helmitauluilla ja Exceleillä seitsemän miljoonan liikevaihtoon asti. Siinä kohtaa tultiin sellaiseen tienhaaraan, ettemme enää pystyneet nykyisillä konttoriresursseilla hallitsemaan riittävän tarkasti meidän liiketoiminnan kokonaisuutta. Vaihtoehtoina oli ryhtyä etsimään ohjelmistoa tai palkata lisää konttorihenkilökuntaa pyörittämään asioita, mutta sille tielle emme halunneet lähteä.

Yrityksen monipuolista toimintaa palvelevan ohjelmistoratkaisun löytäminen ei ollut ihan helppoa, sillä sopivaa vaihtoehtoa etsittiin lähes vuoden verran. Lopulta yrityksessä tutustuttiin Adminettiin, joka otettiin käyttöön vuoden 2017 alussa.

– Meidän toiminta on melkoinen palapeli, jossa pitää hallita urakointi, monenlaisia materiaaleja, telineitä, eristyksiä, tarkastuksia, asennuksia, maalausta, nostureita ja niin edelleen. Meillä kävi Suomen suurimmatkin ohjelmistoyhtiöt esittelemässä tuotteitaan, mutta ei kenelläkään muulla ollut tarjota tarpeeseemme yhtä kokonaisvaltaista ratkaisua kuin Admicomilla. Vasta siitä löysimme kaikki palikat, joita tarvitsemme.

 

Helpotusta töiden hallintaan ja seurantaan

Tuotannon ja urakoinnin lisäksi SKM Service toteuttaa teollisuuden huoltoa ja kunnossapitoa tuntitöinä. Niiden hallintaan on saatu helpotusta Adminetin mobiilityökaluista, joiden avulla tilaustiedot liikkuvat työmaan ja toimiston välillä tarkasti ja reaaliaikaisesti.

– Työntekijät näkevät tilaustiedot omasta puhelimestaan ja tekevät tarvittavat kirjaukset, jotka kohdistuvat oikealle kohteelle. Heti sen jälkeen voimme avata toimistolla kohteen rivit ja näemme, kuka on tehnyt töitä minkäkin aikaa. Kun taustalle on syötetty meidän sopimushinnastot, Adminet tekee hinnoittelun automaattisesti, joten saamme laskun muutamassa minuutissa lähetysvalmiiksi.

Aiemmin yrityksen arjessa kuormitti erityisesti projektien seuranta, johon Adminet on tuonut helpotusta.

– Seurantaa varten oli jatkuvasti koostettava Exceleissä tosi tarkkaan laskettujen materiaalien ja budjetoitujen tuntien toteumaa – ja se kuormitti aika paljon. Adminetistä saimme ratkaisun, jolla pystymme seuraamaan kaikkia tapahtumia reaaliajassa ja reagoimaan tilanteisiin nopeasti. Kun projektin tiedot syötetään tarkasti Adminettiin, näemme jatkossa koko ajan kirjanpitotasoisen tilanteen, emmekä ole kuukautta perässä todellisuudesta.

Ajantasaisuuden lisäksi myös seurannan tarkkuus on parantunut.

– Aiemmin seuranta oli sellainen iso möntti, josta näimme kokonaisuuden, mutta emme tienneet miten eri osa-alueet ovat menneet. Nyt voimme jakaa urakan tarkasti eri osa-alueisiin ja seurata esimerkiksi purku-, kasaus- ja viimeistelyvaiheita erikseen. Pääsemme pureutumaan tietoihin tosi hyvin ja hyödyntämään niitä myös tulevaisuudessa. Monipuolisten porautumismahdollisuuksien ansiosta saamme lisäksi näppärästi tiedon esimerkiksi asiakaskohtaisesta myynnistä.

Tiedonhallintaan on saatu tarkkuutta pelkkää projektiseurantaa laajemmin, sillä nykyään kaikki tieto on helposti jokaisen saatavilla.

– Ennen keräsimme tietoja erilliselle pilvipalvelimelle, mutta sitä oli hirveän paljon myös työnjohtajien ja projektihenkilöiden tietokoneilla tai paperilapuilla pöydänkulmalla. Nyt kaikki tiedot ovat kootusti Adminetissä jokaisen ulottuvilla ja sen ansiosta pystymme myös varmistamaan, että kaikki asiat tulevat laskutettua. Lisäksi pääsemme tarvittaessa arkistosta helposti käsiksi vanhoihinkin tapahtumiin.

 

Helpompi arki mahdollistaa toiminnan kehittämisen

SKM Servicellä Adminetin vaikutus näkyy selvästi eniten toiminnan seurannassa, koska automatisoitu raportointi ei vaadi henkilötyötä.

– Meillä töiden kesto vaihtelee paljon ja ennen ehkä suurin haaste oli pysyä kärryllä projektien ja liiketoiminnan tilanteesta. Adminet on tuonut tarkkuutta tekemiseen, koska tiedämme koko ajan, missä mikäkin liiketoiminnan osa-alue menee. Jos sama määrä asioita pitäisi hoitaa henkilötasolla, niin varmaan olisimme joutuneet palkkaamaan pari henkilöä lisää näitä asioita pyörittämään.

Aikaa on vapautunut myös toimistolla tehtävistä taloushallinnon rutiineista. Esimerkiksi ostolaskujen käsittely on nopeutunut merkittävästi.

– Meidän kokoisella yrityksellä tulee jo aika paljon ostolaskuja ja aiemmin oli tosi iso homma tarkistaa, että laskun summa on varmasti linjassa sovitun hinnan kanssa. Adminet toi meille siihen tosi hyvän työkalun, koska se vertaa laskun summaa sovittuun ja näyttää punaisella tai vihreällä, onko hinta kohdillaan. Se nopeuttaa laskujen käsittelyä hirmu paljon.

Aiemmin käsityötä vaatineista seurannan ja taloushallinnon tehtävistä vapautuneen ajan ansiosta yrityksessä pystytään keskittymään tulevaisuuteen.

– Kun projektinhallinta on niin paljon parempaa, omia voimavaroja ei mene jälkilaskentaan ja seurantaan. Sen ansiosta pystymme katsomaan koko ajan tulevaisuuteen ja viemään asioita eteenpäin. Se on iso juttu, sillä jos yrittäjä keskittyy puolet ajasta menneisyyteen, se ei anna paljon mahdollisuuksia kehittää yritystä.

SKM Servicellä koetaan, että Admicomista on saatu yritykselle samanhenkinen kumppani, jonka kanssa on hyvä rakentaa myös tulevaisuutta.

– Mielestäni Admicom on vähän samantyylinen yritys kuin mekin – koko ajan halutaan kehittää toimintaa, mennä eteenpäin ja kasvaa omalla alalla, joten koen, että Admicom on hyvä kumppani meille.


Lataa opas nykyaikaisen toiminnanohjausjärjestelmän kriteereistä

Mistä tunnistaa nykyaikaisen toiminnanohjausjärjestelmän? Maksuttomasta oppaasta löydät 6 kriteeriä, jotka nykyaikainen ratkaisu täyttää.

Lataa ilmaiseksi

 


Sulje haku