15.2.2018

Mitä kuuluu: Tommi From?

Tommi From - Admicom asiakaslehti

Mitä kuuluu -palstalla annetaan admicomilaisten kertoa työstään ja vapaa-ajastaan. Tällä kertaa vuorossa on myyntipäällikkö Tommi From.


 

Mitä työnkuvaasi kuuluu?

Kartoitan yhdessä Etelä-Suomen rakennusyritysten kanssa heidän tarpeet ja pullonkaulat, joihin Adminetistä löytyy ratkaisu. Näin saamme vapautettua työaikaa tuottavampaan tekemiseen.

Parasta työssäsi?

Huipputyökaverit ja jatkuva oppiminen. Tiimimme on täynnä mahtavia persoonia ja koko Admico­min väkeä yhdistää vahva me-henki, kaikki pelaa samassa joukkueessa ja ovat alansa ammattilaisia. Oppia tulee joka päivä niin kollegoilta kuin asiakkailta, varsinkin asiakkaiden parissa oppii koko ajan paljon uutta.

Adminetin paras ominaisuus?

Niitä on monia, mutta parasta on, että kaikki tieto on yhdes­sä järjestelmässä, joka on täysin ajasta ja paikasta riippuma­ton. Voit esimerkiksi hoitaa laskutusta laiturinnokasta eikä tarvitse lähteä toimistolle hakemaan tuntilappuja.

Kuinka vietät vapaa-aikasi?

Vapaa-aika kuluu pääosin perheen kanssa. Pienet tyttäret pitävät kiireisenä, mutta välillä ehtii maastopyöräilyn ja kartingin pariin. Tietotekniikan parissa tulee myös askarrel­tua paljon.

Elämänohjeesi?

Positiivinen asenne on pieni asia, jolla on isoja vaikutuksia – keep the cup half full!

 


Sulje haku