7.12.2015

AGIS Fire & Security Oy: Työn laatu ja tehokkuus ovat selkeä kilpailuetu

Palonsammutus- ja turvajärjestelmien korkea vaatimustaso asettaa haasteita myös toiminnanohjaukselle. Kilpailukyky varmistetaan tarkalla ja ajantasaisella tiedolla liiketoiminnasta.


AGIS Fire & Security Oy on osa kansainvälistä konsernia, joka toteuttaa palonsammutus- ja turvajärjestelmäpalveluita Suomen lisäksi Unkarissa ja Puolassa.

Suomessa AGIS on toimittanut palonsammutusjärjestelmiä 1960-luvulta alkaen ja yritys on nykyään paloturvallisuudessa yksi valtakunnan johtavista kokonaispalvelun tuottajista.

Tekniikan kehittyessä painopiste on siirtynyt nykyaikaisiin ratkaisuihin, kuten kehittyneisiin kaasusammutusjärjestelmiin, jotka ovat tehokkaita ja turvallisia sekä ihmisille että kiinteistöille.

— Tänä vuonna otimme ison askeleen eteenpäin paloturvallisuuden kokonaispalveluntarjoajana, kun ostimme Maxisat Networks Oy:n liiketoiminnan. Sen myötä meistä tuli Suomen johtava äänievakuointijärjestelmien toimittaja. Tulevaisuudessa pyrimme integroimaan asiakkaille sellaisia järjestelmiä, joissa turvallisuus tukee myös muuta liiketoimintaa, toimitusjohtaja Olli Laakso kertoo.

Muiden turvajärjestelmien osalta AGIS toimittaa erilaisia kamera- ja kuitusovelluksia vaativiin kohteisiin. Tällä hetkellä työn alla ovat muun muassa Arctechin telakan jäänmurtajat. Kamerajärjestelmien tärkein tehtävä on lisätä käyttökohteen kokonaisturvallisuutta, minkä lisäksi AGIS on pystynyt tarjoamaan asiakkailleen monipuolisempaa palvelua myös tuotannon valvontaan uutta teknologiaa hyödyntämällä.

— Kameroilla on tietysti turvallisuusfunktio, mutta kun niiden takana on älyä, ne voidaan valjastaa esimerkiksi laskemaan kauppakeskusympäristössä liiketilan ohi kulkevia henkilöitä. Tuolloin omistaja voi osoittaa vuokralaiselle tarkasti, kuinka monta ihmistä kulkee liiketilan ohi päivittäin ja tällä tavalla saadaan käyttöön asiakkaan liiketoimintaa tukevaa mittaristoa.

AGIS on Suomessa valtakunnallinen toimija, jolla on 26 kokenutta asiantuntijaa ja asentajaa sekä kattava alihankintaverkosto. Yrityksen liikevaihto on nykyisellään noin 5,5 miljoonaa euroa. Yrityksen laajassa palvelutarjonnassa korostuu laadun, ammattitaidon ja asiakaspalvelun merkitys.

— Turvajärjestelmien lisäksi pystymme toimittamaan myös vaativia putkiasennuksia, kuten kaasu- ja vesisprinkleriputkia sekä niiden huoltoa. Yrityksemme palvelutarjotin on kokoomme nähden merkittävän laaja.

AGIS Fire Security - Admicom

Asiakaslähtöisyys keskeisessä roolissa

Kun kyse on ihmisten turvallisuudesta, järjestelmien laatu- ja toimivuusvaatimukset ovat erittäin korkeat. AGIS on esimerkiksi toteuttanut kokonaisvaltaisia turvallisuusjärjestelmiä
laivoihin niin Tallink Siljalle, Viking Linelle kuin Turussa rakennettuihin jättiristeilijöihin.

— Juuri laiva- ja meriturvallisuusjärjestelmissä korostuu äärimmäisen tarkka toimitusvarmuus, aikataulut ja asennustyön luotettavuus sekä järjestelmien toimivuus. Meriolosuhteet ovat myös äärimmäisen vaativia. Nyt esimerkiksi toimitamme kamerajärjestelmiä jäänmurtajaan, joka lähtee käymään Jäämerellä. Siellä pakkasvaatimus on -50°c. Tuollaisten järjestelmien toimittaminen vaatii vuosien kokemuksen.

Erikoisasiantuntijapalveluita toimitettaessa jokainen ratkaisu räätälöidään asiakkaan vaatimusten mukaan, joten asiakaslähtöisyys on keskeisessä roolissa yrityksen toiminnassa. Palvelun merkitys korostuu myös varsinaisen toimitusprosessin jälkeen.

— Olemme luoneet itsellemme sellaiset resurssit, että olemme alan ainoita toimijoita, jotka pystyvät lupaamaan 24 tunnin huoltovasteen isoihinkin kaasusammutusjärjestelmiin.

Uusintastartti Adminettiin

Tehtyään 25 vuoden uran erilaissa turvatekniikan tehtävissä, Laakso siirtyi AGIS Fire & Security Oy:n toimitusjohtajaksi vuoden 2015 alussa. Tuolloin tuli uudelleenarviointiin myös vuodesta 2012 alkaen käytössä olleen Adminetin jatko yrityksen toiminnanohjauksessa.

— Kun tulin yritykseen, huomasin että talon sisällä oli tyytymättömyyttä Adminettiin erityisesti ohjelman käyttöön liittyen. Selvitin tilanteen talon sisällä ja sen jälkeen olin yhteydessä Admicomiin. Meillä oli samaan aikaan tekeillä liiketoimintakauppa, jonka myötä toimintamme tulisi kaksinkertaistumaan. Siinä kohtaa heitin rehellisesti haasteen Admicomille ohjelmiston uusintastartista.

Haaste otettiin vastaan: Uusi käyttöönotto tehtävineen, aikatauluineen ja koulutuksineen suunniteltiin yhteistyössä.

”Olen ollut äärimmäisen tyytyväinen siihen, miten uusintastartti hoidettiin. Tässä kohtaa Admicom auttoi meitä jopa liiketoimintakaupan valmistelussa ja sen toteuttamiseen liittyvissä toimenpiteissä. Saimme hienoa tukea ja erittäin hyvää palvelua. Voin kehua Admicomin osaamista yhteistyökumppanina fuusion toteuttamisessa.”

Käyttöönoton yhteydessä ydinhenkilöille järjestettiin kattavasti koulutusta, jonka jälkeen he levittivät osaamista koko organisaatioon. Lisäksi Adminetin pääkäyttäjälle järjestettiin erikoiskoulutuksia ja hänen kouluttamistaan jatketaan myös tulevaisuudessa.

— Itse alleviivaisin sitä, että asiakkaan on huolehdittava pääkäyttäjänsä osaamistasosta. Arjen rutiineja toistettaessa saattaa helposti syntyä illuusio riittävästä osaamisesta, mutta ilman säännöllistä koulutusta erityisesti harvemmin tehtävien toimenpiteiden vaatima osaamistaso kärsii. Eihän järjestelmätoimittaja voi hallita kaikkien asiakkaidensa liiketoimintaa, vaan jokainen on oman yrityksensä paras asiantuntija. Siksi täytyy olla itse aktiivinen.

Adminetin uusintastartin yhteydessä Laakso on ollut erityisen tyytyväinen Admicomin joustavuuteen ja rehelliseen keskusteluun.

— Olen tyytyväinen Admicomin joustavaan organisaatioon, koska tämä on yhteistyötä ja ihmisten välistä keskustelua. Välillä on ajauduttu tiukkoihinkin tilanteisiin, ja käyty erittäin asiallista ja suoraa keskustelua.

AGIS Fire Security - Admicom

Projektinseuranta on ratkaisevaa kilpailukyvylle

AGISin toiminnassa erityisesti Adminetin projektinhallintatyökalut ovat merkittävässä roolissa. Projektinhallinnan kokonaisuus varmistaa projektien tehokkuuden ja laadunhallinnan sekä tuo kilpailuetua neuvotteluihin.

”Meidän liiketoiminnassa ratkaiseva asia on projektinseuranta yhdistettynä varastonhallintaan ja osatuloutukseen. Se on Adminetin yksi vahvuus ja meille erittäin tärkeä.” 

— Kun projektit ovat pitkäkestoisia, meidän tuloksentekokyky ja kilpailukyky perustuvat siihen, että pystymme hallitsemaan kuluja ja kustannuksia projektin aikana. Lisäksi meille on ihan selkeä kilpailuetu, kun pystymme osoittamaan asiakkaalle, että voimme aikatauluttaa hankkeen hänen puolestaan ja seurata sitä myös itse. Projektin aikana voimme informoida asiakastakin asioiden etenemisestä.

AGIS toimii usein osatoteuttajana isoissa rakennushankkeissa, joissa aikataulut saattavat muuttua. Muutostilanteissa tarkka seuranta ja ostojen täsmällinen ajoittaminen ovat tärkeitä yrityksen oman tehokkuuden kannalta. Merkitys korostuu etenkin kalliimmissa tuotteissa, kun esimerkiksi yksittäinen satelliittijärjestelmän osa saattaa maksaa pitkästi yli 100 000 euroa.

— Adminetillä pystymme ajoittamaan omia ostoja projektin etenemisen mukaan, mikä on aikataulujen muuttuessa äärimmäisen hyvä. Varaston kiertonopeuden hallinta on ehdoton perusedellytys, koska meidän toiminnassa varastossa on merkittävät materiaaliarvot ja niiden pitää seurata projektin etenemistä. Se on etu, että voimme tilata materiaalit suoraan kohteelle, jolloin näemme työvaiheen tilanteen sekä asennustöiden, että tavarankulun osalta.

Vaikka kalliit yksittäiset tuotteet sitoisivat kohtuuttomasti pääomaa lojuessaan turhaan varastossa, haluaa Laakso korostaa nimenomaan pienten asioiden merkitystä kokonaistehokkuuden kannalta.

— Jotta kokonaisuus toimii, asennustyössä jokainen osa on tärkeä, alkaen ihan pienistä asennustarvikkeista. Tarvikekokonaisuuden hallinta on mielestäni suurin haaste. Jos haluamme olla kilpailukykyinen, sillä on merkitystä, että ostamme tavaraa vain tarpeeseen. Kannattavuuden hallinta koostuu välillä hyvin pienistä asioista ja jos hankimme tavaraa, jota meillä jo on tai emme saa varastoa kiertämään, se on silkkaa tehottomuutta.

Seuranta mahdollistaa jatkuvan kehittymisen

Keskimäärin turvatekniikan alalla materiaalien ja töiden kustannukset jakautuvat puoliksi, joten materiaalihallinnan lisäksi työn tehokkuuden seuraaminen on tärkeää.

— Asiakas maksaa vain konkreettisesti tehdystä työstä ja sitä ei käytännössä pysty seuraamaan, jos ei ole tällaista järjestelmää. Seuraamme jatkuvasti työtuntien tehokkuutta asennustyössä ja kenttäoperaatioissa, eli miltä ajalta asentajille maksetaan palkka, miten isolla prosentilla he ovat tuottavassa työssä ja mikä osuus voidaan laskuttaa eteenpäin.

Yrityksen kokonaistoiminnan kannalta tärkeimmäksi seurantatyökaluksi Laakso nostaa data-analysaattorin, jolla saadaan tarkkaa tietoa liiketoiminnan ohjaamiseen.

— Koko meidän tulosraportointi perustuu siihen, joten kokonaisuuden kannalta se on vielä tärkeämpi kuin projektinseuranta.

Laakson mukaan Suomen toimintaympäristö eroaa merkittävästi muista konsernin toiminta-alueista, sillä kilpailu ja vaatimustaso ovat ihan eri luokkaa.

— Suomeen on kehittynyt kaikkein kovin ammatillinen kilpailu ja myös ammattimaiset asiakkaat, jotka tuntevat bisneksen ja osaavat ostaa. Haastavassa kilpailuympäristössä haluamme oppia koko ajan. Emme voi oppia, jos meillä ei ole Adminetin kaltaista keskitettyä tietokantaa, josta pystymme katsomaan missä ollaan menossa ja mitä olisi voitu tehdä paremmin. Haluamme haastaa itseämme koko ajan ja olla tehokkaampia, jotta pystymme olemaan parempi kumppani asiakkaillemme.


Jatka lehden lukemista:

LVIS-Maailma 4/2015

Sulje haku