2.1.2020

Uskalla unelmoida – miltä 2020-lukusi näyttää?

2010-luku jäi muistiin vauhdikkaana ajanjaksona, jonka aikana teknologisen kehityksen myllyyn iskettiin vettä ennennäkemättömällä vauhdilla.


Samalla aallonharjalla teknologinen kehitys rantautui entistä vahvemmin myös talotekniikan ammattilaisten työkaluiksi. Kiristyvään vaatimustahtiin alettiin vastata entistä taidokkaammilla uusilla ratkaisuilla, joista 2000-luvun alussa hädin tuskin uskallettiin haaveilla. Oman erikoisosaamisen korostuminen ja korostaminen nousivat talotekniikan huippuammattilaisten tärkeimmiksi menestystekijöiksi, joiden siivittämänä on hyvä lähteä rakentamaan myös uutta vuosikymmentä. Mitä luulet sen tuovan tullessaan?

Kun vuosi 2020 on jo päässyt hyvään vauhtiin, ehdotan, että pysähdytään ihan pieneksi hetkeksi. Tehdään lyhyt harjoitus tulevaisuuden näkymiin liittyen.

Onko yrityksesi viimeisen kymmenen vuoden aikana ollut johtamassa muutosta vai roikkunut mukana?

Kuinka yrityksesi toiminta on tähän päivään tultaessa muuttunut esimerkiksi kasvun, laadun tai kannattavuuden osalta? Seuraavaksi luo katseesi tulevaisuuteen. Millaisena sinä näet yrityksesi kymmenen vuoden kuluttua?

Muistele myös lyhyesti, missä itse olit ja mitä teit kymmenen vuotta sitten. Arvioi sen jälkeen, miltä nykytilanne sinun istuimeltasi juuri nyt näyttää. Viimeisenä nosta katseesi eteenpäin ja pohdi, missä näet itsesi kymmenen vuoden kuluttua. Piirrä ajatuksiisi positiivinen mielikuva, missä sinä itse haluaisit olla kymmenen vuoden kuluttua. Onnistuitko?

Kuvittelit juuri mieleesi yhdenlaisen positiivisen päämäärän, ihannetilan – miksi et siis lähtisi tavoittelemaan sitä?

Jotta kymmenen vuoden päämäärän tavoittelu ei tuntuisi niin uuvuttavalta, pilko aikajänne itsellesi ja yrityksellesi sopiviin lyhyempiin jaksoihin. Samalla muistuta itseäsi juuri sinun sekä yrityksesi vahvuuksista. Muista myös, että matkaa kohti päämäärääsi ei kannata tehdä yksin.

Valitsemalla rinnallesi oikeat tekijät, parhaat asiantuntijat sekä luotettavimmat kumppanit, pitkästäkin matkasta tulee helpompi.

Uskalla siis unelmoida ja tähdätä pitkälle tulevaisuuteen. Muista päämääräsi kirkkaasti ja tee jokapäiväiset valintasi tavoitteitasi tukien. Minun päämääräni ainakin on mennä korkealle – tehdään yhdessä sinunkin matkastasi menestyksekäs.

Mahtavaa alkanutta uutta vuosikymmentä!

 

 

Joni Haapamäki
myyntijohtaja

Oliko artikkeli hyödyllinen?


Jatka lehden lukemista:

LVIS-Maailma 1/2020

Sulje haku