Projektinvalvonta

Aktiivinen urakanseuranta meinaa monelta jäädä tekemättä. Osa urakoitsijoista vilkaisee projektivalvonnan raportit kerran kuussa osa varmistaa jälkilaskennalla, että minkä verran katetta jäi.

 

Uuden aikakauden ratkaisu

Adminetissä urakoiden seuranta on reaaliaikaista ja vertailtuna laskettuun ja/tai suunniteltuun. Ostolaskuilta tulevat tarvikerivit seurattaviksi vertailtuna laskentaan ja suunniteltuun. Asentajien täyttämät tuntikortit muodostavat palkanlaskennan kautta toteutuman töiden osalta. Lasketut ja suunnitellut työt toimivat vertailuna vaiheittain toteutuville asennustöille.

Järjestelmä kirjaa myös muualta kirjanpidosta tulevat tapahtumat, kuten esimerkiksi työmaatakaukset automaattisesti kirjanpitoon.

Adminetin hyödyt

Reaaliaikaisesta seurannasta ja vertailusta on hyötynä, että mahdolliset poikkeamat nähdään aikaisemmin ja niihin pystytään puuttumaan saman tien, eikä vasta kuukausien viiveellä tai jälkilaskennasta. Aktiivisella seurannalla voidaan löytää projektinhoidon pullonkaulat. Toisaalta taas hyväksi havaitut toimintatavat päästään levittämään käytännöiksi kaikille työntekijöille.

Automaattinen viikoittainen osatuloutus mahdollistaa sen, että tuloslaskelma ja tase näyttävät yrityksen todellisen tilanteen tilikauden aikanakin. Tietoa ei tarvitse odottaa tilinpäätökseen asti.

 

Lue lisää ominaisuuksista